keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Uusi blogi :)

Aattelin aloittaa blogin pitämisen puhtaalta pöydältä, kun vanhaan ei ole tullut yli vuoteen kirjoiteltua. Ja lisäksi näpertelen nykyään niin paljon muutakin kun vaan askartelu juttuja, että aattelin vähän laajentaa. Sitä varten sain ihan sivutkin tehtyä nyt kun vielä oppis käyttämään niitä :)

Viime talvi meni neuloessa ja virkatessa ja tää kesä on mennyt kynsiä koristellessa joten tuntu vähän oudolta jatkaa blogia jossa aikasemmin on esitelty vaan kortteja yms. askarteluja. Toki niitäkin vielä teen, mutta nyt ei ole aikoihin inspiraatiota iskenyt. Hetken mietin jo kortteilu juttujen myymistä, mutta tulin sitten siihen tulokseen  että kadun sitä kuitenkin myöhemmin :) ja nytten kun tuo pikku neiti on kasvanut jo sen verran isoksi, että ymmärtää jotain askartelun päälle niin onhan noista kaikista hyötyä hänellekkin :)

Perheeseeni kuuluu nykyään myös 2 kissaa joten voi olla hyvin mahdollista, että hekin blogissa näkyvät :)
Kunhan löytäisin kameran siirto piuhan( joka on muuton jäljiltä kateissa ) niin pääsisin lisäilee kuvia ja tästä vois tulla hieman mielenkiintoisempi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti